Museolaiva Sigyn ilmaiseksi avoinna Turun päivänä 15.9.

15.9.2024

Museolaiva Sigyn ilmaiseksi avoinna Turun päivänä 15.9.

Jokirannan maamerkki vai merkityksiä luova merielämys?

 

Tulevaisuuden suuntaansa hakeva museolaiva Sigyn on ilmaiseksi avoinna yleisölle Turun päivänä 15.9. Kaupungin juhlapäivä on myös oiva tilaisuus miettiä museolaivan merkitystä ja käydä siitä keskustelua muuttuvassa ajassa ja kaupunkitilassa.

 

Forum Marinumin museokokonaisuuteen lukeutuvalla Sigynillä on käynyt paljon vierailijoita koko kesän ajan, ja aivan erityisesti The Tall Ships Races -tapahtuman aikaan. Maailmalta saapuvat suuret purjelaivat innostavat yleisöä, ja tapahtuma havahduttaa kysymään myös paikallaan pysyvien, merellisten kulttuuriaarteidemme merkitystä. Voisiko ainutlaatuinen Sigyn olla tulevaisuudessa jopa Tukholman Vasa-laivan kaltainen, matkailijoita runsaasti houkutteleva vierailukohde?

 

Muita keskeisiä kansainvälisiä vertailukohteita museolaivoista ovat esimerkiksi Lontoossa klipperi Cutty Sark, Skotlannissa Falcon Scottin Antarktiksen tutkimuslaiva Discovery ja Britannian laivaston fregatti Unicorn. Tanskassa mielenkiintoa herättää fregatti Jylland ja Oslossa Roald Amundsenin tutkimusalus Fram. Nämä kaikki ovat ainutlaatuisuutensa ja erilaisten museointiratkaisujensa vuoksi erittäin kiinnostavia, kun Sigynin tulevaisuudenratkaisua mietitään. Laivan säilytysolosuhteiden turvaamisen ohella vielä tärkeämpää on tuoda houkuttelevasti esille ja kävijöiden saavutettavaksi se, kuinka arvokas ja merkityksellinen laiva Sigyn on. Kansainväliset vertailukohteet osoittavat, miten Sigyn voisi olla Linnanniemeen rakentuvan merellisen Turun todellinen kohokohta.

 

Forum Marinumin käynnistämä hanke museolaiva Sigynin tulevaisuudenratkaisun selvittämiseksi on ollut käynnissä keväästä alkaen. Sigynille etsitään sellaista ratkaisua, joka parhaiten kestäisi pitkälle tulevaisuuteen. Laiva on saanut paljon myönteistä huomiota ja kannustusta tulevaisuutta kohti. Myös huolestuneita ajatuksia ja hyviä ehdotuksia on kuulunut: Eikö Sigyniä saada paremmin esille telakkansa takaa? Miten laivan voisi suojata polttavalta auringolta ja lahottavalta sateelta? Pääsisikö Sigynin näkemään myös pohjan puolelta, kun se kerran on kuivilla? Voisiko Sigynin ympärille rakentaa kokonaisen museon, jossa voisi kokea miten vain yhdeksän hengen miehistö kuljetti rahtia yli valtamerien 1800-luvulla?

 

Lisää kokemuksia ja ajatuksia Sigynistä kerätään Forum Marinumin verkkosivuilta löytyvässä, kaikille avoimessa kyselyssä vielä syyskuun ajan: https://sigyn.fillout.com/suomi

 

Varintorin edustalla sijaitsevalle Sigynille on vapaa pääsy sunnuntaina 15.9. klo 10-18. Samalla voi kysyä ja keskustella Sigynistä, kun hankkeen asiantuntijoita on paikalla kello 12-14.

 

 

Lisätiedot:

 

Forum Marinum

Amanuenssi Pauli Kivistö

pauli.kivisto@forum-marinum.fi

puh. 0400 362 678

 

< Lisää uutisia